17.05.2019

Pyrin kyllä joka päivä kirjoittamaan tänne mutta eilen nyt jäi välistä koska olin töiden jälkeen niin väsynyt etten pysynyt hereillä ollenkaan, mieskin ihmetteli miten olenkin niin väsynyt, toisaalta alku viikon uni ongelmat voivat vaikuttaa siihen. No asiaan taas. Jostain syystä olen salaa toivonut että lautakunnasta oisi jo tullut jotain lappua postilaatikkoon mutta turha kai sellaista on toivoa josko sitten kesäkuussa. Tietysti meidän tuurilla menee kesäkuuhun ja sitten tulee lisäselvitys koska se vaan nyt on meidän tuuria sitten on sossun lomat ja lautakunnan lomat niin menee taas jonnekkin syksyyn koko päätös. Että ärsyttää. Kestää ja kestää. Lautakuntakin kun kokoontuu niin harvoin noita päätöksiä tekemään. No ei auta jospa tässä koittaisi nauttia tulevasta kesästä. Eipä ole enää kauaa kun kesälomatkin alkaa.

18.05.2019

Tänään on viety roskia nurkista pois ja maalailtu makuuhuoneemma ikkunan karmeja valkoisella maalilla kun alkuperäiset olivat karmean puun väriset. Hyvin on pieniä pintaremontteja tehty tässä vuoden aikana. No saa ainakin ajan kulumaan ihmettä odotellessa.. Tänään olikin kuuma päivä kauniista päivästä huolimatta vaivuin hetkellisesti kotimatkalla kaupoilta alakuloiseksi adoptiosta. Miehen koittaessa vakuutella että kyllä se lapsi sieltä tulee ja hyvää kannattaa odottaa. Onhan se oikeassa. Toivottavasti..... Silti välillä tulee näitä epätoivon hetkiä. Onneksi koulu, talon pienet sisustus remontit ja muu elämä vie niin paljon aikaa ettei ihan aina edes kerkeä miettimään koko adoptio asiaa. Saimme joskus adoptioneuvonnan puolivälissä kirjan Maarit Peltoniemi-Ojala Oma Lapsi Vihdoinkin. sosiaalityöntekijältämme Olen silloin tällöin lukenut sitä nyt olen noin puolivälissä. Suosittelen lukemaan on ihan mielenkiintoinen kirja.

19.05.2019

On hassua lukea uutisia kuten tuo Ellen Jokikunnas odottaa Adoptiolasta, kun voi samaistua siihen tunnemyrskyyn täysin ja voi myötä elää sitä surua, ahdistusta ja vihaa minkä lapsettomuus voi aiheuttaa. Myös minun mielestä lapsettomuudesta ja adoptiosta puhutaan vieläkin liian vähän. Kuin se olisi epänormaali asia vaikka se ei ole. Se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa eikä ylitsevuotavan hyvääkään vanhempaa. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä eikä hylkäämisestä vaan mahdollisuuksista. Mahdollisuudesta perheeseen ja elämään. Tottakai minullakin oli toive tulla raskaaksi ja saada biologinen lapsi. Mutta tiesin myös jo nuorena että jos en saa haluan adoptoida lapsen. Adoptio on siis aina matkustanut ajatuksissani mukana. Se on minulle luonnollinen. Ymmärrän niitä jotka menevät hoitoihin koska haluavat biologisen. Minulle se ei ollut ratkaisu. En halunnut sitä, sillä minun kohdallani ehkä sitten ajattelen toisin en halua pakottaa tulemaan jos ei tule. Lisäksi tiesin riskit lääkitykseni takia oisi pitänyt tehdä valtavia muutoksia joten siinä kohtaa punnitsin adoption paremmaksi minun kohdallani. Törmään lapsettomuuteeni joka päivä ihan arki asioita hoitaessa. Apteekissa aina farmaseutit varoittavat lääkityksestäni ja raskaaksi tulemisesta, lääkärissä käydessä aina takerrutaan ehkäisyyn ja lääkitykseen. Kaikissa virallisissa hakemuksissa yleensä kysellään onko lapsia jne. Kahvipöydissä puhutaan oman lapsen koulumenestyksestä tai muusta lapsiin liittyvästä. Asiaa ei voi vältellä se on pakko hyväksyä ja elää sen kanssa vaikkakin tietenkään se ei tarkoita sitä että suru ja tuska lähtisi pois. Aina se on läsnä joskus vahvemmin ja joskus lievemmin.

22.05.2019

Piinaava väsymys Helteet jatkuu päivästä toiseen ja täytyy sanoa että töissä on tosi huono ilma sisällä ja ei pienintäkään tuulenvirettä vaikka ovet on halleissa auki. Tosi vetämätön olo koko ajan ja päätä särkee joka päivä. Kauhulla ajattelin tänään kuinka monta päivää vielä pitää olla töissä näillä lämpötiloilla. Eipä tänään ole tullut oikeastaan mietittyä sen enempää adoptiohommia ei ole kerinnyt, pää jumissa onkin tullut mentyä koko päivän. Postista tuli pelkästään mainoslehtiä. Aina tulee hätkähdettyä kun postilaatikosta pilkottaa vähänkin valkoista väriä että joko nyt. No ei vieläkään...

28.05.2019

Kiirettä pitää joka paikassa niin koulussa kuin töissä ja kotonakin. Ei oikein ole jaksanut kirjoitella mitää kun ei mitään tapahdu, loputonta odotusta taas. 3 viikkoa seuraavaan lautakunnan kokoukseen. Olisihan se pitänyt arvata että taas menee yksi vuosi tähänkin hommaan. Että taas turhauttaa ! Ensinnäkin neuvonta venyi 2 vuoteen ja nyt tuntuu että luvan hakuun menee myös yksi vuosi ! Kuinkahan kauan tämä vielä kestää. Kerkiikö tässä ikinä ees elämään perheenä... kyllä pistää kiukuttamaan koko prosessi kun kestää ja kestää. Tuntuu epäoikeuden mukaiselta odottaa vuosi tolkulla erinäköisiä päätöksiä, lupia ja lasta. Kyllä sitä kysyy monta kertaa mielessään ylemmältä herralta minkä takia ? Minkä takia kun ei tämä elämä muutoinkaan ole mitään helppoa ollut niin tämäkin vielä pitää olla kärsimyksenä ? Miksi ei mikään voi onnistua ja kerrankin olla helppoa.

29.05.2019

Toukokuu alkaa olemaan ohi ja siirrytään pikkuhiljaa Kesäkuuhun. Olen yrittänyt pidättäytyä taas vauva haaveiluista ja keskittyä tykittämään vaan täysillä eteenpäin juhannusviikkoa kohti. Odotan jo niin lomaa tästä kaikesta hulinasta. Mitään erikoisempia lomasuunnitelmia meillä ei ole koska olemme eri aikoihin lomalla. Miehellä alkaa 1,5 viikon päästä ja on 3 vk ja itselläni viikkoa myöhemmin jatkuen aina heinäkuun loppuun asti. Noh Linnanmäen Sealifessa oli ainakin tarkoitus käydä, viime vuonna käytiin Korkeasaaressa. Suomenlinnassa olisi myös kiva käydä... Saa nähdä miten on aikaa. Kesällä kun piti tehdä kaikenlaista remonttia kotona. Adoptio videoita on tullut katsottua Youtubesta jotain lohtua sekin tähän odotukseen nähdä toisten ilo lapsesta vaikkei niitä ihmisiä tunnekkaan.

02.06.2019

Mahtava Sunnuntai Kerrankin on ihana ja mukava olo Sunnuntaina, vaikka aamulla oli synkkää ja pimeää nyt paistaa jo aurinko. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä ostamassa taas remonttitarvikkeita jotta saa valmiiksi kodinhoitohuoneen. Huomenna on taas koepäivä ja siitä nyt muistinkin että pitää tulostaa materiaaleja muistiinpanoiksi. Ollaan vkl.n aikana katsottu miehen kanssa frendien tuotantokausia ja on ollut todella mukavaa olla yhdessä. Huomaan että lapsiin liittyvät kohtaukset saavat itkettämään. Ei niinkään surusta tai omasta lapsettomuudesta vaan ilosta. Hassua voin nimittäin vannoa että 6 vuotta sitten jos katoin frendejä tai ihan mitä vain missä oli lapsi kohtauksia ei juuri koskaan itkettänyt vaikka kuinka tunteellinen kohtaus olisikin ollut, nykyään ei tarvita juuri mitään erikoista kun alan itkemään. No nehän sanoo toisaalta että itkeminen puhdistaa ja helpottaa on sitten tosi puhdas ja helpottunut olo 😅 huomaan kyllä että rinnastan herkästi näkemäni asiat siihen tulevaisuuden ehkä päivään kun tulee se puhelin soitto jota tässä ehkä kuumeisimmin odotetaan. Soitto joka muuttaa koko elämän yks kaks ihan ylösalaisin, se puhelinsoitto joka tekee meistä juuri sillä hetkellä vanhempia. En halua ajatella enempää tai alan taas itkemään. Niin tämä matka on äärimmäisen tunnerikas ja äärimmäisen kova tie kuljettavaksi mutta en vaihtaisi päivääkään tästä pois. Tämä on ihana ja mahtava tie kulkea. Tässä on oppinut tuntemaan itsensä paremmin niin lapsena, nykyisenä aikuisena kuin tulevana vanhempanakin. Neuvonta on raskaudestaan huolimatta erittäin antoisaa aikaa koska siinä oivaltaa uusia asioita ja uusia näkökulmia vanhemmuuteen. Kukaan ei tuomitse ja epävarmuuden kohdatessa sosiaalityöntekijät osaavat rohkaista ja tukea.

04.06.2019

Mietin viime yönä sitä että miksi aina kun joku tietty vaihe lähenee tässä prosessissa niin alkaa tulla sellanen malttamaton ja todella turhautunut olo. Sitten kun on sen vaiheen ohi päästy on taas hetkellisesti mielenrauha ? Esim. Koti selvitystä odottaessa olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin kun turhautti niin paljon no okei me jouduttiin valitettavasti odottamaan sitä puoli vuotta 🙄 siinä mielessä ehkä se turhautuminen oli jo sallittuakin. Mutta heti kun sen saimme niin yhtäkkiä valtasi mieletön rauhallisuus. Samoin neuvonnan aikana pari viikkoa ennen tapaamista oli pinna kireellä ja odotti kuumeisesti tapaamista sossun kanssa ja sitten kun se oli ohi niin oli helpottunut olo sen pari viikkoa ja sitten taas alkoi ahdistaa koska halusi nopeammin hoitaa tapaamiset. Mietin vain millaista vuoristorataa tämä on tunnetasolla. Ihmisen tunteet ja mieli on ihan leluna tässä prosessissa.

06.06.2019

Viikko ja 5 päivää. Viikko ja viisi päivää kun on adoptiolautakunnalla seuraava kokous, toivottavasti nyt jo menisi meidän paperit käsittelyyn. Sosiaalityöntekijä kertoi että yleensä heillä on siellä lautakunnassa ollut noin 2 kk jonotusaika. Sinäänsä ei ole pitkä aika jos vertaan sitä neuvontojen väleihin meillä jotka olivat myös 2 kk välein. Tässä loppu vaiheessa sitä vaan alkaa olla malttamaton ja haluaisi tämän menevän nopeammin, mutta eihän se tietenkään mene. Tässä sitä vaan istutaan kyydissä ja odotellaan epätoivoisesti. Olemme alkaneet opetella että menemme sänkyyn joka ilta klo 22.00 viimeistään. Hieman säännöllistää rytmejämme. Itse olen kokenut sen hyvänä muutoksena olen pirteämpi ja nukun öisin paremmin ja mielestäni hyvät unet. Mieheni myös kokee olevansa virkeämpi aamuisin. On mukavaa huomata että siitä on jo positiivisia vaikutuksia. Täytyykin ruveta heräilemään ja miettimään tämän päivän puuhia. Siivouspäiväkin olisi.

Uusimmat kommentit

09.02 | 07:27

Kiitos Tiimus ❤ Tätä mekin toivomme.

09.02 | 06:14

Minäkin niin toivon että tämä vuosi jää kohdallanne viimeiseksi ❤️

19.09 | 12:38

Kiitos vastauksestasi😊 Minäpäs laittelen postia👍 Valoisaa sunnuntaita!

19.09 | 09:51

Hei Odottaja, kiitos kommentistasi ja blogin seuraamisesta. 😊 Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen Aidiksi@haaveissa-adoptio.fi Mukavaa syksyä sinnekkin 🍂🍁

Jaa tämä sivu